Mä olen toivonu 7 luokalt asti et mä voisin alottaa kaiken alusta ja nyt ku mä sain amhikse siihe ni mua alko pelottaa. Mun henkine tila ei meinaa kestää sitä. Mua ahistaa lähes kokoajan ja mä saan tavallist useemmi paniikkikohtauksii. Mä en enää ees osaa saada kaverei tai osaa tulla toimee muitten kans ja tehää mitää ryhmätyötä. Mä luulen et mä tarttisin tukee kavereilt et mä pystyin alottaa kaiken alusta ku mä sain siihe mahdollisuuden. Mulle on tullu jostai ajatus et mä voisin viel jonai päivänä olla oikeesti onnelline. Mä en enää ees muista millasta oli olla onnelline. Mä en enää ees musita miltä Jampe näytti ja se surettaa ku mulla ei oo siit yhtää kuvaa ja mä en haluu unohtaa sitä ku se oli mun elämän tärkein ihminen koskaan.
Mut mä toivon et mä oon viel joskus onnellinen ja saan paljo uusii kaverei ja tapaan jonku joka näkee mussa sen mitä muut ei pysty näkemään.

Me oltiin viime viikol ekologianleiril. Siel oli ihan kivaa.
Maanantaina me lähettii 9.20 turun saaristoo houtskarii leirikouluu. Matka kesti 3 tuntii mut se meni aika nopeesti ku me kuunneltii kokoaja musiikkii. Meijä piti majottuu kaks aina samaa huoneesee mut mä en halunnu nukkuu kenenkää kans ku mä tiesin et mua alkaa jossai vaihees ahistaa tosi paljo ja saattaan joutuu vaik paniikkii tai jotai ni mä en halunnu et sellast tapahtuu jonku tuntemattoman läsnäolles ku sit se ihmettelis kuitenki et mikä mul o., ni mä sain sitte oman huoneen.
Tiistaina me käytii jossai saares mikä oli bergham tai sit se oli sen veneen nimi...se kapu oli kuiva ku laiva korppu ja hirvee tiukkis. Siel saares oli lehmii ja mun luokkalaiset juoksi sinne aitaukse vieree ku eivät ois enne lehmää nähneet. (voi olla ettei ne ookkaa nähny niit enne.) Ne pelas hirveest korttii ja niit harmitti ku mä katoin pakoo ja ne ei voineet kattoo pussycat ballsii. Mitäs menivät syömää iltapalaa. Sit ne iski jotai paikallisii jätkii tien varrest mitkä tarjos shamppanjaa. Mä en menny ku mä en tykkää hörppii mitää tuntemattomien kans. Sit ne oli ilmesest saanu kutsun joittenki vantaan korsosta olleiden 6 luokkalaisten discoo mut jotku ei ollu halunnu päästää niit sisää ni ne tanssi sii ulkopuolel ja ne kaik jätkät oli tullu kattoo ja sit ne tytöt oli mulkoillu pahastee vaa sielt sisält.
Keskiviikkona meil oli vieraileva bilsaope joku lotta. Se oli niiiiin tylsä. Me alottettii aamul 9 aikaa joku kirjotus homma ja kiva siel sato vettä ku saavist kaatais ja siel oli miljoonittain hyttysii. 12 oli ruoka ja 122.30 jatkettii taas viitee asti ja vettä sato yhä. Me pelattii meduusa sotaa. Me löydettii pal simpukoi. Illal alko Big brother. Me kytättii sitä ja sit sen loputtuu me alettii kertoo sketsei. Reetta, Saana ja Teemu oli järkänny meil sellasen ja sorsapilli oli sanonu et me saadaa huutaa ja riehuu ja juosta ja hajottaa paikkoi nii pal ku halutaa. Ei ollu menny ku 5 minsaa ja jos sitäkää ni se juoksi portaat alas ja tuli huutaa et me ollaa ku joukko päiväkotilaisii et tääl o iha eläimelline meno.
Torstaina ku me lähettii meijä bussis haisi kebabpaska, ku jollai edellisel matkustajal oli tullu paskahätä eikä ollu osannu vetää sitä pönttöö. Me huudettii kuskil et  se ilmastointi pääl et me tukehdutaa tänne ja sit nää ei osannu avata sitä bussin kattoikkunaa. Mä jouduin avaa sen  niil. Ne ei ollu tottunu noihi vainion mettäbusseihi. Sit myöhemmi ne meni vetää sitä pönttöö mut sekää ei onnistunu enne ku nit oli siel jo jotai 4-6. Sit ku tultii lossille ni bussin peräpää tyhjeni alle minuutis.kaik juoksi sin kannel et ''aaahhh!!!raikast ilmaa!!'' kivaa siel istuu 3 tuntii paskahajuses bussis. Me naurettii sitä, et sillo ku bussi pysähtyy ni se lemppa lehahtaa sin etee ja sit ku se lähtee liikkeel ni se lehahtaa takas sinne taakse.
Opel meni taas hermo ku me naurettii ja melskattii siel kokoaja ja soitettii musiikkii koval ni se ttuli räyhää et se o julkine kulkuväline et siel o muitaki ihmisii ja niit ei ehkä kiinnosta kattoo meijä sikailuu ja kuunnella meijä järkkyi juttui.
Tän leirin jälkee o vieläki sellane olo et  mä haluisin vaihtaa amiksee ravintola-alal. Mut mä en tiiä et onks siel vapai paikkoi ollenkaa. Tai mä en periaattees ees usko et niit on. Mä oon miettiny et pitää ehkä kituu tää vuos tuol ja hakee keväällä amiksee. Mä oon päättäny et must tulee kokki ku mitää muuta mä en osaa nii hyvi ku tehä ruokaa ja se kiinnostaaki. Piirtääkki mä osaan tosi hyvin mut mä en tiiä mikä ammatti silt pohjalt kiinostas tai mitä niit es ois ja se tuntuu et se v aatis mult liikaa ku sen kuvan pitäs olla valmis aina jonain tiettynä päivänä.

Koulu on loppu ja tästä se varsinainen elämä alkaa. Mä en haluaisi kasvaa aikuiseksi. Kaikki alkaa olemaan niin rankkaa. Elämä pelottaa mua. Mä olisin halunnut elää mun lapsuuden eri tavalla. Mä en olis toivonu, että musta tulee tällainen. Ei tuu olemaan helppoo (ei se muutenkaan olisi), mutta se, että mä olen hirveen ujo ja mua pelottaa kaikki uusi ja tuntematon. Mä pelkään ihmisiä ja jostain syystä yhä välillä sitä mitä muut musta ajattelee. Mä pääsin siitä jo yhdessä vaiheessa yli, mutta se on palannut. Mä toivon, että siellä uudessa koulussa mä saisin paljon uusia kavereita ja musta tulisi rohkeampi. En mä niinkään pelkää naispuolisia henkilöitä (vaikkakin ne saattavat olla niitä häijyimpiä) vaan miehiä. Mä en edes uskalla istua miehen vieressä. Muhun iskee hirvee paniikki. Miehet on vaan pelotelleet mut tällaiseksi jo pienenä. Mä pelkään, että ne lyö tai alkaa hakkaamaan tai potkimaan tai jotain muuta. Eniten mä pelkään, että ne vahingoittaa mua henkisesti. Mä en enää edes muista milloin mä oon kuullu jotain kaunista sanottavan. En mä niinkään pelkää oman ikäsiä ja nuorempia vaan vanhempia. +20

Tää kesä ei oo mitään ilman sua ja sun hiekkalinnojas ja sun repaleisia, hassuja farkkujas. Tää kaipuu jonka luulin jo menneen saa mun pääni yhä sekaisin. Se herättää mut öisin enkä unta saa. Mä saatan nähdä sut yhä iltaisin istumassa mun sohvalla iloisesti hymyillen. Ulkonakin kun lintujen nään lentävän sä tuut mun mieleen. Mä kuvittelen sut lentämään niiden kanssa taivaan sineen. Sekaan valkoisten pilvi lampaiden. Kohti tulevia auringon laskuja. Rannoille hiekkalinnojen ja niiden pienten prinssien ja prinsessojen. Sä tulet aina olemaan meidän hiekkalinnan prinssi repaleisine housuines ja mä sen prinsessa kukkaseppeleineni.

Mä vaan eksyin suunnasta
eksyin sumuun joka hiipi
hiljaa mieleen
ei siellä kompassit toimi
ja suuntavaistokin menee
sekaisin
neula pyörii ympyrää
suo se oli sen kuuli
äänestä kun astelin
eteenpäin
hidas hiljainen ja tappava
kai toivonkin heitin pari
kertaa
mut jokin sai mut taas
liikkeelle
se oli pieni muisto
onnesta
rannasta ja hiekkalinnasta
susta ja nuotiosta
pitkän tarpomisen jälkeen
mä näin valoa
se paloi suon laidassa
se oli kuin yö ja tähdet
taivaalla
sen takana oli joki jonka
yli piti kahlata
silta oli romahtanut
vesi oli mustaa ja kylmää
kylmempää kuin mikään
pakkanen
se pisteli
virta oli voimakas ja
meinasi minut pari kertaa
viedä
rämmin ylös mutaista
reunaa
ylhäällä minua odotti se
mitä olin kauan odottanut

Minä en ymmärrä miksi faija ei voi olla onnellinen minun puolestani, kun pääsin turkuun steiner lukioon opiskelemaan. Se vaan huutaa, että me joudutaan myymään koko talo ja kaikki. Jos jotain joudutaan myymään jonkin asian takia niin se on hänen. Ja mitä se niistä lainoistakin jaksaa huutaa se ne on ottanut, että voi ostaa vanhoja paskoja autoja, joihin uppoaa vielä entistäkin enemmän rahaa. Kerrankin tiedän mitä haluan, mutta sitten tulee jokin tollanen ja alkaa mesoomaan omasta nuoruudestaan. Nyt ei enää eletä niinkuin 70 luvulla.
Minua ärsyttää, kun viimeiseen 5 vuoteen kaikki on mennyt päin persettä ja sitten tulee yksikin iloinen asia ja se täytyy polkea maahan heti. Faija on hirveän itsekäs, kun ei suostu siihen, että minä saisin muuttaa turkuun, vaan sanoo, että pilaan hänen viimeisetkin mahdollisuutensa yrittämiseen... Sehän on ollut työtön jo monta vuotta ja eikä töistä ole mitään pientä viriä edes! Se ei edes hae töitä ahkerasti ja silti kehtaa lähteä minulle huutamaan. Kun minä edes yritän tehdä jotain tulevaisuuteni eteen.
Se jaksaa vaahdota myös siitä, että miksi hain turkuun. ''Sellaiseen tuppukylään, eihän siellä ole edes ratikoita!''  ''Helsingissä on sentään niitä mikset sä hakenut sinne!?'' Se vaan ei ymmärrä sitä, että siellä minulla ei olisi mitään ja turussa minulla olisi jo ystäviä...Enkä minä viihdy helsingissä...Siellä alkaa ahdistaa...
Nytkin ahdistaa kyllä jo ihan tarpeeksi ja alkaa olemaan sellainen olo, että pitäisi mennä johonkin osastolle rauhottumaan. En minä kestä vieläkään sitä, että minulle huudetaan. Kaikki muukin ahdistaa jo ihan tarpeeksi ja hakkaa päälle, että ei tuollaisia tarvittaisi enää tähän kasan päälle. Ei ole kiva katsoa vierestä, kun toisten elämä rullaa eteenpäin ja niille sattuu kaikenlaista ja ovat iloisia, kun ne näkevät joka päivä kavereitaan ja nauravat ja tekevät kaikkea kivaa yhdessä. Itse näkee kavereitaan kerran kuussa ja jos silloinkaan ja mitään kivaa ei koskaan tapahdu. Minä tiedän, että tämä kuulostaa tosi ärsyttävältä jauhaa tällaista, mutta se vaan auttaa hieman.

Tekisi mieli polttaa tämä koko paska maailma poroksi! Raha hallitsee sitä ja ihmisistä on tullut hirveän itsekkäitä ja kokoajan joku valehtelee ja esittää kaveria , mutta lopuksi puukottaa selkään. Ihmisistä on myös tullut hirveän tyhmiä. Jotenkin kyllä tuntuu siltä, että tämä ihmiskunta tuhoaa itseitsensä omilla myrkyillään. Kokoajan kehitellään entistä tehokkaampia aseita ja ydinvoimaloita rakennetaan lisää. Nytkin jos suomessa räjähtää yksi ydinvoimala muutkin posahtavat siinä ketjussa ja suomesta jää jäljelle pelkkä monttu. Vaikka kyllähän sitä sähköä tarvitaan, mutta jotain puhtaampaa keinoa voisi käyttää.