Mä olen toivonu 7 luokalt asti et mä voisin alottaa kaiken alusta ja nyt ku mä sain amhikse siihe ni mua alko pelottaa. Mun henkine tila ei meinaa kestää sitä. Mua ahistaa lähes kokoajan ja mä saan tavallist useemmi paniikkikohtauksii. Mä en enää ees osaa saada kaverei tai osaa tulla toimee muitten kans ja tehää mitää ryhmätyötä. Mä luulen et mä tarttisin tukee kavereilt et mä pystyin alottaa kaiken alusta ku mä sain siihe mahdollisuuden. Mulle on tullu jostai ajatus et mä voisin viel jonai päivänä olla oikeesti onnelline. Mä en enää ees muista millasta oli olla onnelline. Mä en enää ees musita miltä Jampe näytti ja se surettaa ku mulla ei oo siit yhtää kuvaa ja mä en haluu unohtaa sitä ku se oli mun elämän tärkein ihminen koskaan.
Mut mä toivon et mä oon viel joskus onnellinen ja saan paljo uusii kaverei ja tapaan jonku joka näkee mussa sen mitä muut ei pysty näkemään.