Ja taas on kulunut
''hieman'' aikaa siitä, kun viimeksi tänne kirjoittelin. No mitään
uutta ja jännittävää ei ole taaskaan tapahtunut muuta kuin, että olen
saanut rikottua monet housut haaruksista. Ja pitäisi mennä taas
ostamaan uudet Leather heavenista tai Pirjolta. Paidatkin on käyneet
vähiin. Vaatteet hajoavat nykyisin todella äkkiä.:(
Löysin myöskin täältä metsästä kaupan mistää saa halvalla hyviä cd:itä joita ei saa enää kaupoista. muhehehe!
Olen
yrittänyt tsempata, mutta huonoin tuloksin. Numerot ovat ihan
siedettäviä, mutta tämä bussilakko häiritsee sitä, että menisin taas
aamuisin kahdeksaksikin kouluun. Ei siis kovin hyvä.
Keilaus
taidotkin ovat ruostuneet niin kovin, ettei hommasta tule yhtikäs
mitään enää. Ennen se meni hyvin ja joka toinen oli kaato! Nykyisin
ehkä noin sadas ;(
T
tulee viikonloppuna käymään ja pitäisi kai siivota. Uusia vaatteita
olen taas suunnitellut ja ihan hienoja on tullut. Pari biisiäkin olen
saanut aikaan. Kamala inspis iski aamulla puoli kahdeksan, kun
odottelin pääsyä ruotsin tunnille. Kunnon kauhu horror biisi tuli
aikaiseksi.:)
Minun
luokan pojat ovat alkaneet käyttäytyä pelottavasti. Ne ovat iolleet
kyllä jo koko tämän lukuvuoden outoja, mutta nyt ne ovat alkaneet ihan
hysteerisiksi. Ei se kyllä haittaa, kun onhan se kivaa, että joku
selittää ihan umpi pimeitä siinä.XD
Saan ehkä myöskin silmälasit, mutta toivon etten. Silmälasit eivät oikein ole minun juttuni, kun eivät oikein sovi..
No mutta nyt olen niin väsähtänyt, että menen etsimään huomis aamuksi tavaroitani ja lukemaan ruttolinnaa!
maanantai, 6. maaliskuu 2006
Kommentit