Jostain syystä mä mietin kokoajan jotain aivan outoa, mitä mun ikäiset ei yleensä mieti. Sen takia on ollut hieman outo olo.
Vähänkö oli kiva viikonloppu. Mä tykkäsin. Me syötiin lauantaina lanttulaatikkoa aamupalaksi. Sitten me mentiin Tiinan kanssa turkuun. Hennu odotti jo meitä suihkulähteellä. Me mentiin akateemiseen kirjakauppaan siksi aikaa, kunnes Noora raahautuisi kapikselle. Me luettiin Hennun kanssa kamasutra kirjoja. Jänniä kuvia siellä. Päätettiin, ettei mentäisi heseen, jos Noora vinkuisikin sinne. Ja tietysti! Tunnin verran siinä sai kytätä, kun Noora ahtoi hampurilaista naamaansa. Se on jo ennestään niin lihava, että voisi vähän rajoittaa sitä syömistä. Yök! No kuuden aikaan sitten, kun katottiin, että milloin menee busseja raisioon hennu alkoi itkeä siinä bussipysäkillä ihan intsinä. Se ei lopettanut sitä, vaikka sitä kuinka yritti piristää. Hieman sen jälkeen mentiin takaisin sisälle, kun Mirkku halusi liityä meidän mahtavaan seuraan. Siellä sitten istuttiin kaksi tuntia suihkulähteen lähellä olevan yhden kukka laatikon luona. Ei Mirkkukan saanut piristettyä Hennua. Se alkoi vaan itkeä vielä enemmän, kun kuuli, että Mirkku oli nähnyt Ronin joidenkin muijien kanssa siinä lähistöllä. Se sitten lopuksi lähti kotiinsa kahdeksan jälkeen naama punaisena ja meikit oli valuneet ihan kokonaan, että puoli naamaa mustana.
Hennu on ainoa ihminen jonka kanssa mä vuorovaikutan. Mä en muuten vuorovaikuta ympäristöni kanssa, mutta jostain syystä, jos Hennu on surullinen mäkin olen surullinen. Hennusta tulee mieleen itseni viime syksynä, vaikka oma oloni oli vielä pahempi en toivo, että hennulle käy samalla tavalla. Sitä kohtaloa ei toivo kenellekkään. Kun sen jälkeen ei ole enää mitään mistä valita. Toisaalta Hennu jätettiin, se näkee vielä Ronia. Jampe kuoli ja mä en nää sitä enää ikinä. Mulla ei ole edes kuvaa Jampesta. Se oli mun hyvä kaveri.(niitä ei ole ollut monta) Se oli kuin veli mulle, ja mä rakastin sitä. Rakastan yhä edelleen...Mä en taida koskaan päästä sen yli...